Murrettu

"If anyone would be first, he must be last of all and servant of all."

Olen ihmetellyt Jumalalle, miksi juuri murtuneiden ihmisten työ: saarnat, todistukset, rukoukset ja laulut, koskettavat niin syvästi ja ovat jotenkin erityisen voideltuja. Miten ihmeellinen tuo salattu vuorovaikutus Jumalan ja ihmisten sydänten välillä onkaan! Viime viikot tätä pohtiessani Pyhä Henki on puhunut siitä, kuinka Jumalan kirkkaus pääsee kunniaansa murtuneessa astiassa.

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." 2 Kor 2:9

”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon.” Jaakob 4:6 

Ylpeys estää kovan kuoren lailla Jumalan sanan pääsyn sisään ja ulos sydämissämme. Vain kuoren murtamalla sisäinen olemuksemme muuttuu ja alamme loistaa Jeesuksen kauneutta. Ylpeä sydän ei voi olla täynnä Jumalaa ja hänen hyväksyntäänsä, sillä se on jo täytetty itsellään. Itseriittoisuus on vastoin Raamatun ohjetta olla nöyrä ja pitää muita itseään parempana (Fil 2:3). Ylpeys on synti, joka sai Lusiferin lankeamaan.

Who will you use?

Nöyrä sydän on otollinen täyttymään Jumalan rakkaudesta ja heijastamaan sitä. Nöyrä sydän on astia, jonka Jumala valitsee käyttöönsä. Ylpeä ihminen on kuin kuivahtanut puunoksa (jos sitä koettaa taivuttaa, se katkeaa), mutta nöyrä sydän on kuin tuore ja taipuisa verso, joka tuottaa elämää ja hedelmää.

Ihailen suuresti kristittyjä, jotka ovat kulkeneet pitkän matkan Jumalan johdatuksessa useidenkin erämaiden poikki. Yllätyin, kun näin, että Jumalan tie todella kulkee autiomaan kautta. "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme" Jes 40:3. (Jes 35:6; 40:8) Erämaa on paikka, jossa riisuudumme ylpeydestä ja suorittamisesta ja annamme tilaa Jumalalle. Vähemmän minua, enemmän häntä! Riisuttu usko on uskoa, jossa ”vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi”. Erämaassa opimme turvaamaan Jumalaan, sillä ymmärrämme, että kaikki, mitä meillä on, on hänen suurta hyvyyttään, armoaan ja lahjaansa meille. Mikä syvä kiitollisuus kumpuaakaan nöyrästä sydämestä! Erämaassa ymmärrämme, että kaikki muu on roskaa Kristuksen tuntemisen rinnalla:

Anna minun kulkea sinun tiesi.

Therefore, behold, I will allure her,
 and bring her into the wilderness, and speak tenderly to her.

And there I will give her her vineyards
 and make the Valley of Achor a door of hope.
 And there she shall answer as in the days of her youth,
as at the time when she came out of the land of Egypt. (kuulin joskus, että nimi Achor tarkoittaisi ”valley of sorrow and death”)

“And in that day, declares the Lord, you will call me ‘My Husband,’ and no longer will you call me ‘My Baal.’ For I will remove the names of the Baals from her mouth, and they shall be remembered by name no more. (Hosea 2)

”Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.” San. 8:13

Ylpeyden syntiin tulisi suhtautua suurella vakavuudella. Synti murehduttaa Jumalan ja rikkoo häntä vastaan. Ylpeys ei kestä hänen pyhässä läsnäolossaan.

I will punish the world for its evil, and the wicked for their iniquity; I will put an end to the pomp of the arrogant, and lay low the pompous pride of the ruthless. Isaiah 13:33

Järkytyn, kun huomaan, että kovasti nöyriltä näyttävät tekoni eivät ole pyyteettömiä, jos sydämessäni asuu ylpeys. Onko nöyryyden tie mahdoton? Enhän minä voi, mitenkään, täyttää lain vaatimusta. Näitä kysymyksiä kysyessäni olen pyytänyt Pyhää Henkeä tutkimaan sydämeni ja puhumaan minulle totuutta. Jeesus, anna minun ymmärtää, että olen uusi luomus sinussa! Tekojeni motiivit tuntuvat olevan salassa jopa itseltäni. Ihminen ei pysty näkemään hirttä omassa silmässään, vaikka roskan hän ystävänsä silmässä huomaakin.

Ylpeä ihminen ei kunnioita ihmisauktoriteetteja, saatika Jumalaa. Ylpeys avaa elämässämme oven pelolle, huolelle, vihalle, väkivalle, syyllisyydelle ja itsesäälille. Ylpeyden hedelmää on kateus, katkeruus, kostonhalu, juoruilu, halveksunta, tuomitseminen ja arvostelu. Ylpeys on omahyväisyyttä ja se vie lakihenkisyyteen.

”Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” Psalmi 51:19

”-- Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva.” 1 Samuel 15:22

Kuuliaisuus Jumalalle on nöyryyttä ja uskollisuutta. Nöyrä sanoo sydämessään: ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” Meillä ei ole varaa kulkea kahta tietä. Kerran murrettu on aina helpompi murtaa jälleen: pysykäämme herkkinä ja valmiina ottamaan vastaan opetuksen ja jättämään synnin tien. Jumala ei meitä satuta, vaan se, mikä meitä rikkoo, on synti, jonka valitsemme. Uskon, että ylpeyttä ei koskaan murreta kovuudella, vaan lempeydellä. Ylpeyttä ei voi murtaa sodalla vaan laupeuden teoilla ja rakkaudella.

Mielestäni kaikkein kauneinta ajatellessa murtumista ja nöyryyttä on Jeesuksen esimerkki. Leivän murtaminen ehtoollisella edustaa hänen murrettua ruumistaan, joka ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden. Hänessä on meidän toivomme ja pelastuksemme. Älkäämme olko liian ylpeitä pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Jeesuksen tie olkoon meidänkin tiemme.

And He's brought me to the wilderness

Where I will learn to sing

He lets me know my barrenness
So I will learn to lean

He's so kind
Oh beautiful mercy

Do what you have to do

Jealous Lover

Do what you have to do (You know the best way!)